Mistä rakennetaan 10 vuoden päästä? Muuttuvatko kaikki perusasiat uudessa uljaassa tulevaisuuden rakentamisessa?
Rohkenen väittää, että 10 vuoden päästä rakennetaan pääpiirteittäin samalla tavalla kuin nykymaailmassakin. Runkorakentamisen teknologia ja tekniikka ovat monimutkaisia sekä hitaasti kehittyviä. Tähän on vissit perusteet. Rakennuksen rungon tulee olla luja, kestävä, pitkäikäinen, tunnoton rakennusvirheille, kosteusturvallinen, paloturvallinen, ääniteknisesti toimiva sekä lukuisia muita vaatimuksia täyttävä. Tulevaisuudessa vieläpä vähähiilinen. Jopa mahdolliset maanjäristykset ja sodat rakennnuksen rungon tulee vain kestää sortumatta. Näitä kaikkia tavoitteita on vaikeaa, jopa lähes mahdotonta saavuttaa isoilla kehityshyppäyksillä uutta kohti.
Toisaalta kantavia runkorakenteita on hankalaa, joskus jopa mahdotonta korjata perustavanlaatuisten vikojen ilmetessä. Esimerkiksi trendikkäisiin uusiin puusiltoihin on iskenyt aiemmin harvinainen lahottajasieni Suomessa. Nyt lähes uusien siltojen kantavia rakenteita korjataan veronmaksajien rahalla. Onkin ymmärrettävää, että lompakollaan äänestävät tilajaatahot haluavat käyttää luotettavia ja koeteltuja, jopa perinteisiä runkoratkaisuja.
On silti selvää, että runkorakentaminenkin kehittyy. Tähän ohjaavat koko yhteiskuntaa muuttavat megatrendit.
Ensimmäinen iso megatrendi on vähähiilisyys. Sekä teräs- että betonivalmistajat ovat vastanneet CO2-haasteeseen ja on selvää, että jo kymmenen vuoden päästä tehtävät runkorakenteet ovat huomattavasti nykyistä vähähiilisempiä raaka-ainetuotannon kehittymisen sekä rakennesuunnittelun avulla tehtävän optimoinnin avulla. Betonista tehdään nollapäästöistä vuoteen 2050 mennessä.
Toinen selvä trendi on valmiimpien valmisosien lisääntyminen rakentamisessa. Työvoimapula iskee rakennusalalle pian, kun itäisen Euroopan maat vaurastuvat yksi kerrallaan ja reissumiehet palaavat kotiseuduilleen rakentamaan. Virolaiset ovat näyttäneet tästä jo esimerkkiä. Tämä johtaa väistämättä entistä valmiimpien valmisosien käyttöön. Luja-Superlaatta on tästä hyvä esimerkki: välipohja sisältää kylpyhuoneen kaivot ja viemärit, kaatolattiat sekä kaikkien tilojen lämmitysputket jo tehtaalta lähtiessään.
Kolmas trendi on modulaarisuus, joka on oikeastaan sama asia isommassa mittakaavassa kuin edellinen. Työvoimapula, rakentamisen haluttu nopeus, vakioinnin lisääntyminen ja korkeamman laatutason saavuttamisen halu johtaa väistämättä tehdasvalmisteisten moduulirakenteiden yleistymiseen. Kylpyhuoneet, keittiöt, IV-konehuoneet ja monet muut rakenneosat tehdään jatkossa tehtaalla valmispaketteina volyymirakentamisessa. Toki paikallarakentamisen rooli vaihtoehtona säilyy aina, mutta valmisosa- ja moduulirakentaminen tuppaa syrjäyttämään sen nopeasti. Kuka haluaa esimerkiksi valmistaa LVIS-nousuhormeja enää paikan päällä työmaalla, kun toimiva ja luotettava talotekniikkaelementtiratkaisu on laajasti saatavilla?
Puurakentamisen nousua monikerrosrakentamisessa on povattu pitkään. En itse edelleenkään jaksa uskoa siihen: runkorakentamisen haasteet ovat vain liian suuria puun ratkaistavaksi kustannustehokkaasti. CO2-haaste taas voidaan ratkaista osaavalla kehitystyöllä, kuten Suomen betoni- ja terästeollisuus näyttävät nyt mallia lähes koko maailmalle.
3D-tulostuksesta on puhuttu paljon rakentamisen yhteydessä. Itse en usko enää tähän trendiin. Betonirakenteiden 3D-tulostaminen on lapsenkengissään ja tekniikka ei ole osoittautunut kovinkaan toimivaksi. Monissa muissa materiaaleissa on vaikeaa nähdä 3D-tulostamisen etuja muihin teollisen massatuotannon menetelmiin verrattuna.
Miten siis 2030 rakennetaan? Itse uskon, että se tehdään modulaarisista valmisosista nykyistä nopeammin, tehokkaammin, laadukkaammin ja vähäisemmällä työmaaväellä. Betonin rooli säilyy uskoakseni vahvana peruskivenä rakennuksen perustuksissa, rungoissa ja julkisivuissakin. CO2-taistelussa suomalainen betoni- ja sementtiteollisuus ovat todennäköisesti maailman kärjessä. Niin kuin itse asiassa olemme aina olleet valmisosarakentamisessa.
