X
Julkaistu: 16.10.2023

Hyväntekeväisyys on osa Lujan vastuullisuutta

Luja-yhtiöt haluaa perheyhtiönä noudattaa toiminnassaan kestävän liiketoiminnan periaatteita. Tämä tarkoittaa asiakaskeskeisyyden lisäksi sitä, että olemme mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa vastuullisesti, eettisin keinoin ja Lujia arvoja noudattaen.

Syyskuussa 2023 Luja-yhtiöt liittyi John Nurmisen Säätiön tukijoiden joukkoon. Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus.

– Näemme John Nurmisen Säätiön työn äärimmäisen tärkeäksi ja haluamme omalta osaltamme olla tukemassa säätiön työtä Itämeren suojelemiseksi ja sen olemassaolon turvaamiseksi, sanoo yksi Luja-yhtiöiden omistajista ja Luja-yhtiöiden hallituksen jäsen Mirja Vainikainen.

– Itämeri ja sen perinnön pelastaminen tarvitsee yritysten tukea. Kiitos Luja-yhtiöille tärkeästä lahjoituksesta, jonka avulla voimme vähentää Itämereen kohdistuvaa ravinnekuormaa, suojella meriluontoa sekä viestiä meren merkityksestä, sanoo John Nurmisen Säätiön varainhankintajohtaja Erkki Salo.

Luja-yhtiöiden tukikohteita John Nurmisen Säätiön lisäksi ovat Aseman Lapset ry ja Ensi- ja turvakotien liitto.

Kuva: John Nurmisen Säätiö, Jukka Nurminen

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia