X
Julkaistu: 25.04.2024

Jussi Tanhuanpää valittiin Lujatalon ja Lujabetonin hallituksiin

Lujatalon ja Lujabetonin yhtiökokouksissa 20.4.2024 on valittu hallituksen uudeksi jäseneksi rakennusinsinööri (RIA) Jussi Tanhuanpää. Samalla vuorineuvos Timo U. Korhonen jättää hallituspaikkansa hänen oltuaan hallituksen jäsenenä vuodesta 2016 lähtien.

Mittavan uransa aikana Jussi Tanhuanpää on toiminut monipuolisesti useissa eri yrityksissä ja tehtävissä toimien esimerkiksi Tampereen kaupungin omistaman Finnpark Oy:n toimitusjohtajana sekä NCC:llä 25 vuotta.

Luja-konsernissa Tanhuanpää on toiminut hallituksen jäsenenä vuosina 2015-2017 sekä sen jälkeen Lujatalon toimitusjohtajana vuosina 2017-2020. Viimeisimpänä Tanhuanpää toimi Lujatalossa kiinteistö- ja kaupunkikehitysyksikön vetäjänä, josta tehtävästä hän eläköityi tänä vuonna.

– Toivotan Jussi Tanhuanpään lämpimästi tervetulleeksi takaisin Lujatalon ja Lujabetonin hallituksiin. Meillä on laaja-alainen ja osaava hallitus ja Jussi tuo siihen erityisesti rakennusalan ja toimintaympäristön osaamista. Samalla haluan vielä kiittää hallituksen jättävää Timo U. Korhosta merkittävästä panoksesta yhtiöiden menestykseen, sanoo Lujan hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki.

– Koen etuoikeutta saadessani jatkaa Lujan palveluksessa palatessani hallitustehtäviin operatiivisen työjakson jälkeen. Vaikka tunnen yrityskulttuurin, arvot ja asiakastyömme, ovat edessä täysin uudet haasteet. Suhdanne ja rakentamisen markkina elää voimakasta murroskautta, joka tuottaa vakavaraiselle yritykselle tulevaisuudessa merkittäviä mahdollisuuksia, mutta myös uudenlaisen kilpailuympäristön. Hienoa saada tehdä edelleen kaikkensa lujalaisena lujalaisten joukossa, Jussi Tanhuanpää sanoo.

Lujatalon ja Lujabetonin hallituksien jäseninä jatkavat Davide D’Incau, Reijo Karhinen, Hille Korhonen, Mirja Vainikainen ja puheenjohtajana Timo Kohtamäki.

Lisätiedot:
Lujatalon hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki, timo.kohtamaki@luja.fi, p. 040 585 3113

Kuva: Jussi Tanhuanpää

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia