X
Julkaistu: 26.09.2023

Lujabetoni mukana kehittämässä Laakson yhteissairaalan jättihankkeen elementtirunkoa

Lujabetoni on ensimmäinen betonielementtitoimittaja, joka osallistuu yhteistoiminnalliseen allianssiin ns. allianssisopimusmallilla. Hankkeen päätoteuttajana toimii SRV Rakennus Oy. Solmittu kehityssopimus koskee Helsinkiin rakennettavan Laakson yhteissairaalan päärakennuksen runkoa. Lujabetonin toimitussisällön laajuus määritellään toteutusvaiheen tilauksessa, alustavien suunnitelmien mukaan tulossa on julkisivu-, väliseinä- ja ontelolaattaelementtejä sekä kahden vuoden työllistävää vaikutusta toimittaville betonitehtaille.

Lujabetoni tekee uraauurtavaa työtä ollessaan runkotoimittajana mukana yhteistoiminnallisen  allianssin kehitysvaiheessa. Näin laajassa ja useille vuosille jakautuneessa rakennushankkeessa sekä tiukkaan kaupunkiympäristöön rakennettaessa eri rakentajaosapuolien välinen kommunikointi on ensiarvoisen tärkeää.

– On hienoa, että Lujabetoni on mukana näin valtavan laajassa rakentamisen allianssikokonaisuudessa. Toimimme allianssimaisella sopimusmallilla tiiviissä yhteistyössä allianssin jäsenten kanssa. Kyllä tässä pioneerityötä tehdään ja osoitetaan, kuinka runkomaailma voidaan liittää allianssiin ja osoittaa siitä kaikkien osapuolien saamat hyödyt, sanoo Lujabetonin elementtiyksikön johtaja Kari Turunen.

Hankkeen kehitysvaiheessa toteutusta suunnitellaan ja kustannuksia lasketaan optimoitaessa tulevien toimitusten onnistumista. Kehitysvaiheen sopimus tarkoittaa käytännössä sitä, että allianssiprojektin edetessä sovitaan pelisäännöistä, joilla rakentamisen infra tarkentuu.

– Allianssihankkeessa olemme päässeet betonielementtitoimittajana mukaan hankkeen suunnitteluun jo aikaisessa vaiheessa. Tämä on arvokasta, sillä kehitystyö yhdessä rakentajaosapuolien kanssa jo hankkeen alusta lähtien jalostaa prosesseja ja tuo kustannustehokkuutta. Jo toista vuotta jatkuva kehitysyhteistyö allianssin ja runkokumppaneiden välillä onkin toiminut erinomaisesti, sanoo Kari Turunen.

Lukuisissa allianssihankkeissa konsulttina toiminut Lauri Merikallio Vison Oy:stä kertoo, että runkotoimituksen integrointi samankaltaisella open book -sopimuksella pääallianssiin Laakson yhteissairaalassa on todella ensimmäinen kerta Suomessa. – Sopimus- ja toteutusmalli on pitänyt luoda puhtaalta pöydältä. Hyvät kokemukset kehitysvaiheesta kannustavat mallin hyödyntämiseen tulevissa hankkeissa, toteaa Merikallio.

Laakson sairaalan päärakennuksen runko toteutetaan kantavilla seinäelementeillä, ontelolaatoilla ja teräksisillä pilareilla ja palkeilla. Tarvittava seinä- ja laattaelementtien määrä on mittava.

Kehitysvaihe tähtää päärakennuksen rungon toteutukseen vuosien 2024 ja 2025 aikana.

Lujabetonilla on vankka osaaminen sairaalahankkeista. Yritys on toimittanut betonielementit mm. Hämeenlinnan Ahveniston ASSI-sairaalan ja Turun TYS T3-sairaalan hankkeisiin.

Allianssi on ollut toiminnassa jo kolmatta vuotta ja projekti alkaa jo näkymään kaupunkikuvassa, vaikka varsinaista rakentamista ei ole vielä päärakennuksen osalta aloitettu.

Yhteystiedot, Lujabetoni Oy

Elementtiyksikön johtaja Kari Turunen, kari.turunen@luja.fi, p. 044 585 2482

Aluemyyntipäällikkö Kari Lohikoski, kari.lohikoski@luja.fi, p. 044 585 2484

 

Kuva, SRV:n kuvapankki: Laakson yhteissairaala, Urheilukatu-pohjoisesta_web

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia