Lujabetoni on toimittanut yhteensä noin 7000 kuutiometriä valmisbetonia Haapavedellä sijaitsevan Keson tuulipuiston seitsemän tuulivoimalan perustuksiin. Suomen energiamarkkina on suuressa murroksessa ja myös Lujabetoni näkee tuulivoimalat hyvin mielenkiintoisena betonirakentamisen mahdollisuutena.
Lujabetoni on sitoutunut toiminnassaan kestävän kehityksen edistämiseen ja erityisessä fokuksessa on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Samoin tuulivoiman rakentamisen edistäminen sopii hyvin yrityksen kestävän liiketoiminnan viitekehykseen. Myös vauhdilla muuttunut maailmantilanne sekä energiapula ohjaavat nyt energiantuotantoa uusiutuvien energialähteiden suuntaan.
– Haapajärven ja Kärsämäen tehtaittemme sijainti on samalla alueella, johon Suomessa isoin osa tuulivoimaloiden rakentamisesta keskittyy, joten uusiakin mahdollisuuksia on meille tulossa, kertoo Lujabetonin yksikönjohtaja Juha Kinnunen.
– Tuulivoimalan perustuksen valuun tarvitaan valmisbetonitehdas, josta pystytään toimittamaan keskeytymätön, iso volyymi valmisbetonia. Koska valu ei saa keskeytyä, tarvitaan lisäksi riittävän lähellä oleva varatehdas, jolta mahdollisen häiriön aikana pystytään toimitusta jatkamaan keskeytyksettä. Tällaiset tehtaat Lujabetonilla on lähellä rakennettavia tuulivoimaloita Haapajärvellä ja Kärsämäellä, Kinnunen kertoo.
Tuulivoimaloiden perustuksiin käytettävä valmisbetoni on pääosin perusvalmisbetonia, mutta valu poikkeaa normaalista esimerkiksi talon perustuksen valusta siinä, että valu tehdään keskeytymättömänä noin 1000 kuutiometrin kertavaluna.
– Betonitoimitus sujui hyvin ja haasteet selvitettiin yhteistyössä, kiittää Veljekset Kellola Oy:n työpäällikkö Tuomas Pelkonen. Betonin laatu on vastannut tilaajan vaatimuksia ja viimeiset lujuusmittaukset tehdään elokuun loppuun mennessä, Pelkonen sanoo.
Tuulivoimaloita nousee Suomessa kohonneiden energianhintojen ja suoranaisen energiapulan johdosta ennätystahtia. Vuoden 2021 lopussa Suomen tuulivoimaloiden yhteenlaskettu nimellisteho oli 3 257 megawattia. Tänä vuonna valmistuu Tuulivoimayhdistyksen mukaan 1 900 megawattia lisää. Vuoden 2023 loppuun mennessä tuulivoimaloita valmistuu vielä ainakin 1 300 megawattia lisää, mikä tarkoittaa yli 300 uuden voimalan rakentamista. Vuoden 2025 lopussa tehoa on kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteen mukaan ainakin 9 000 megawattia.
Yhteystiedot, Lujabetoni Oy
Yksikönjohtaja Juha Kinnunen, juha.kinnunen@luja.fi, p. 044 585 2436
Kuvien lähde: Veljekset Kellola Oy