Johan nyt on markkinat! tavattiin sanoa entisaikaan maailman menoa ihmetellessä. Se on myös 1960-luvulle sijoittuva suomalainen elokuva, sotilasfarssi, jonka juoni perustuu väärinkäsityksiin ja kommelluksiin. Pandemian jälkiaallon ja Venäjän hyökkäyssodan myötä tämä tuli allekirjoittaneelle vahvasti mieleen, kun olen seurannut terästen kustannuskehitystä betonialalla.
Tällä hetkellä teräsmarkkina hakee vielä suuntaansa, joskin akuutti saatavuuskriisi alkaa hieman helpottaa. Kevään aikana tuotantomateriaalien saatavuus ei ole ollut itsestäänselvyys oikeastaan missään terästuotteessa. Suomessa tarjonta on ollut hyvin riippuvaista ukrainalaisesta, venäläisestä ja valkovenäläisestä teräksestä. Kun tämä tarjonta hävisi, ollaan kevät oltu uuden äärellä.
Tarjonnan kutistuminen ja markkinahintojen kevään räjähdysmäinen nousu tarjosikin shokkihoitoa koko rakennusalalle. Konkreettinen esimerkki harjateräksen valmistuskustannuksista: teräsromu maksoi vuonna 2020 noin 200 eur/tn ja sähkö noin 50 eur/MWh. Sähköä harjateräksen tuottamiseen menee n. 1 MWh / tonni. Valmistuskustannusten ja tuottajan katteen jälkeen markkinahinnat olivat 450…500 euron tasolla per tonni. Nyt romu on maksanut jopa 600-700 eur/tn ja sähkö etelä-Euroopassa 250 eur/MWh. Kun samaan aikaan laivaukset ovat kallistuneet ja markkinatarjonta idästä kaventunut, ei hintatason nousua ole pidätellyt mikään.
Pääsyyllinen terästen hintatasoon löytyykin Euroopan energiamarkkinan kriisistä, sen ohella, että itänaapurimme tuhoaa Ukrainaa ja rouhii sen terästehtaita matalaksi häikäilemättömällä hyökkäyksellään. Nämä asiat ovat toki vahvasti yhteydessä toisiinsa. Energiakriisistä johtuen useat suuret valmistajat ovat laittaneet tehtaitaan jopa kokonaan kiinni, kuten ruostumatonta terästä tuottava Acerinox Espanjassa. Useat muut valmistajat ovat leikanneet kapasiteettiaan selvästi panoskustannusten noustua sietämättömälle tasolle. Kukaan ei halua jäädä istumaan ylihintaan tuotettujen terästonnien päälle, kun markkinakäänne tapahtuu. Siksi näkemykseni mukaan tarjontataso ei ole vielä korjaantunut edes ennätyksellisten myyntihintojen houkuttelemana.
Taloudellisena lisärasitteena Euroopassa on päästökauppa. CO2 –päästökiintiöistä kilpailee hyödykkeitä tuottavan teollisuuden ohella myös energiateollisuus ja päästömaksujen kohonneet hinnat välittyvät ilmeisenä paineena raaka-aineiden tuotantokustannuksille. Euroopan vientiteollisuuden kilpailukyvylle tämä ei tee todellakaan hyvää. Vihreä siirtymä on varmasti kaikkien mielestä välttämätön, mutta päästökaupan hintana saattaa olla itseaiheutettu taantuma nopeammin kuin osaamme arvioida. Maailmantasolla tämä voi johtaa jopa päästöjen kasvuun, kun raskas teollisuus siirtyy yhä vahvemmin pois Euroopan regulaation piiristä.
Betoni- ja raudoitealalla Suomessa ja Baltiassa on käytetty eurooppalaisittain poikkeuksellisen paljon venäläistä, ukrainalaista ja valkovenäläistä harjaterästä, teräsverkkojen ja -kuitujen raaka-aineena käytettävää valssilankaa sekä muita erikoistuotteita. Siksi toimitusketjujen katkeaminen kohtelee nyt poikkeuksellisen kovalla kädellä alaamme. Edullinen logistiikka ja tuotantokustannusetu on toistaiseksi menetetty, ja Euroopan edullisimmat raudoitteet löytynevät jatkossa jostain muualta kuin Suomesta.
Teräsmarkkinan virrat reitittyvät parhaillaan uudelleen maailmassa. Venäjä ei voi myydä jalostettuja teräksiä Eurooppaan kauppapakotteiden takia, mutta se myy edelleen vähemmän jalostettuja teräsaihioita terästeollisuuden raaka-aineeksi ja saa niistä lähes saman hinnan kuin ennen sotaa valmiiksi jalostetuista teräksistä. Raaka-aineriippuvuus on vahvempaa globaalissa taloudessa, kuin mitä haluaisimme myöntää. Etenkin Turkki on löytänyt venäläisistä itselleen mieluisan uuden raaka-ainekanavan.
EHDOT, RAKENNUSALA JA LUOTTAMUS
Terästen epänormaalin korkea taso on myrkkyä rakennusalalle, jossa uusien kohteiden aloitukset ovat monelta osin epävarmoja. Puoltavia tekijöitä rakennuskohteiden aloituspäätösten tueksi tarvittaisiin kipeästi.
Lyhyet tarjousten voimassaoloajat ja jossain määrin jatkuva epävarmuus toimitusajoista sekä repivät nykäykset hintamuutoksissa syövät rivakasti uskoa hyvän suhdanteen jatkuvuuteen. Lujabetoni on toimintaketjussa hyvin materiaali-intensiivinen toimija ja muutokset ketjussa heijastuvat väistämättä myös asiakkaisiimme.
Varasto-ostoilla voidaan toki osa riskeistä kattaa, mutta nähty toimitusketjujen katkeaminen on ollut täysin poikkeuksellista ja osaltaan vesittänyt entiset riskienhallinnan keinot. Lisäksi vaade rahoitukselle on nykyisillä panoskustannuksilla huiman korkea. Monikaan käyttöpääomastaan tarkka pörssiyhtiö ei ole välttämättä heti valmis sellaisiin muutoksiin, mitä varmuuden maksimointi edellyttäisi.
RATKAISUJA VAIKEAAN TILANTEESEEN
Parasta lääkettä luottamuksen rakentamiseksi onkin mielestäni avoin näkemysten vaihto panoskustannusten kehityksestä ja yhteisen tahtotilan rakentaminen hankkeiden taloudellisen läpimenon varmistamiseksi.
Terästeollisuus takoo koronan ja sodan keskellä ennätystuloksia. Teräksen valmistajista lähtevä hintasitoumusten lyhytjänteisyys heijastuu epävarmuutena rakennussektorille, jolla on paljon suurempi vaikutus kansantalouteen kuin teräksen valmistuksella. Voikin perustellusti kysyä, ovatko tuonnin rajoitukset yhteiskunnallisesti perusteltuja tässä markkinatilanteessa? Tuontitullit ja –kiintiöt on rakennettu suojaamaan sisämarkkinoiden tuottajia. Nykytilanteessa suojaukset eivät mielestäni toimi tarkoituksenmukaisesti, vaan ne kääntyvät loppuasiakkaita vastaan ja ruokkivat entisestään inflaatiokierrettä. Tämä olisi nyt syytä katkaista, ja välttää mahdollinen talouden kova taantuma.
Yllä kuvattu EU:n tuotantotason alho ja tuontikiintiöt johtavat ovat johtaneet siihen, että kiinteiden hintaehtojen aika lienee toistaiseksi ohi ja nyt rakennusalan hankinnoissa tarvitaan uudenlaisia taitoja viedä hankkeet menestyksellä maaliin.
Jatkossa ei liene järkevää kirjata sopimukselle yhden osapuolen oikeudet ja toisen velvollisuudet, vaan sopimusten olisi hyvä olla tasapainossa riskien ja hyötyjen jakamisen suhteen. On molempien osapuolten etu, että ehdot ovat balanssissa – koska se lisää keskinäistä luottamusta, mikä edesauttaa kaikkea kanssakäymistä projektien mittaan. Sanelumalliset ehdot eivät yleensä voi olla heijastumatta tarjottuihin hintoihin ja projektinhoitoon. Kaikkeen edellä mainittuun voidaan vaikuttaa taidokkaalla hankinta- ja myyntityöllä. Jokainen haluaisi back-to-back sopimuksia toiminnassaan, jotta liiketoiminta on mahdollisimman suojattu riskeiltä. Aina tämä ei ole kuitenkaan mahdollista ja niissä kohti tarvitaan ymmärrystä puolin ja toisin.
Yhteistyön keinoin uskon, että on mahdollista välttyä pahemmilta väärinkäsityksiltä ja kommelluksilta – myös muutosten keskellä.
Rakentavin terveisin
Pekka Tiihonen
Kirjoittaja on Lujabetonin hankinta- ja logistiikkajohtaja
