Lujabetoni on valittu valmisbetonitoimittajaksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin uuteen sairaalan. Valmisbetonitoimitus on kokoluokaltaan yli 30 000 kuutiometriä ja se on Lujabetonin Hämeen seudun tehtaille todella merkittävä sekä pitkäaikainen toimitus betonitoimitusten jatkuessa yhtäjaksoisesti vuoden 2022 loppuun.
Hämeenlinnaan rakennetaan uusi sairaala korvaamaan nykyinen, yli 40 vuotta palvellut Kanta-Hämeen keskussairaala. Uusi keskussairaala ja palvelukeskus Ahveniston sairaala, palvelee valmistuttuaan koko Kanta-Hämeen maakunnan terveydenhuollon tarpeita. Hanke rakennetaan allianssimallilla ja sen päätoteuttajana toimii Skanska Talonrakennus Oy.
Lujabetonin sopimus kattaa uuden sairaalan mittavan valmisbetonitoimituksen. Yhteensä yli 30 000 kuutiometriä valmisbetonia toimitetaan lyhyen kuljetusmatkan päästä, samalta paikkakunnalta Hämeenlinnan Kantolan tehtaalta.
Etenkin kohteen alkuvaiheessa, kun työmaalla suoritetaan massiivisia perustusvaluja, käy Kantolan valmisbetonikapasiteetti täydellä teholla. Täydellä teholla toimii myös sairaalatyömaan logistiikan hallinta, kun alueella liikennöi huomattava määrä ajoneuvoja samaan aikaan. – Yhdessä Skanskan kanssa kiinnitämme erityistä huomioita turvalliseen liikennöintiin työmaa-alueella, sanoo Lujabetonin valmistuspäällikkö Joonas Salmela.
– Meille Kantolan tehtaalle tämä on hyvin merkittävä valmisbetonitoimitus ja on hienoa olla mukana vaikuttamassa alueen uuden ja nykyaikaisen sairaalarakentamisen hankkeessa, Salmela sanoo.
– Valmisbetonin kokonaisuus on hyvin merkittävä osa uuden sairaalan toimitusketjua. Tehty kauppa on iso, ja betonin luotettava ja laadukas toimitus on hyvin oleellinen osa uuden sairaalan häiriötöntä rakennustoimintaa, työturvallisuudessa sekä sairaalaliikenteen huomioon ottamisessa. Tähän tarpeeseen Lujabetoni pystyy hyvin vastaamaan, olemme iloisia saadessamme tehdä töitä yhdessä tämän merkittävän paikallisen toimijan kanssa, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n työpäällikkö Panu Pohjola.
Kohteen toimitukset aloitetaan tämän vuoden syksynä, ja suurin osa valmisbetoneista on tarkoitus ajaa vuoden 2022 loppuun mennessä.
Yhteystiedot:
Lujabetoni Oy, valmistuspäällikkö Joonas Salmela, joonas.salmela@luja.fi, p. 044 585 2248
Kuva: Havainnekuva Ahveniston sairaala