X
Julkaistu: 09.08.2021

Lujabetoni vahvistaa asemiaan Pohjois-Suomen betonimarkkinassa – Suuria betonikauppoja Oulun alueella

Lujabetoni on mukana useissa isoissa rakennushankkeissa Oulun alueella ja myy vahvasti betonielementtejä sekä valmisbetonia Pohjois-Suomen isoihin ja merkittäviin hankkeisiin. Lujabetonin vuonna 2019 valmistunut nykyaikainen valmisbetonitehdas on ollut merkittävästi kasvattamassa valmisbetonituotannon määrää sekä myyntiä. Elementit näihin hankkeisiin valmistetaan Pohjois-Pohjanmaan suurimmalla elementtitehtaalla Kärsämäellä sekä Haapajärven tehtaalla.

Lujabetonin vuonna 2019 valmistunut suuren kapasiteetin valmisbetonitehdas on käynnistynyt hyvin, ja yhdessä samalla tontilla sijaitsevan aiemman tehtaan toimituskapasiteetin turvin Lujabetonin toimitusvarmuus Pohjois-Suomen alueen isoissakin hankkeissa on erinomainen. Siitä kertoo se, että betonia toimitetaan nyt isolla volyymillä ja myynti on ollut voimakkaassa kasvussa. Lisääntyneen kapasiteetin ansiosta myös pumppaus- ja kuljetuskalustoa on lisätty sekä uudistettu.

– Uusien asiakkuuksien myötä Lujabetoni on rakentanut hyvän pohjan alueen valmisbetoniliiketoiminnalle ja myyntiorganisaation vahvistamisella olemme syventäneet asiakkuuksia sekä pystyneet tarjoamaan asiakkaita parhaiten palvelevia kokonaisuuksia erikoisbetonit mukaan lukien, sanoo Lujabetonin tehdaspäällikkö Ari-Pekka Kähkönen.

Betonielementit alueen hankkeisiin Lujabetoni on toimittanut Kärsämäen jättitehtaalta sekä Haapajärven elementtitehtaalta, joissa tuotantokapasiteetti on riittänyt hyvin alueen käynnissä oleviin hankkeisiin. – Olemme mukana mm. erittäin hienoissa asuntorakentamisen hankkeissa, sanoo Lujabetonin betonituoteyksikön johtaja Juha Kinnunen.

Health City Finland Oy:n Lipporannan uudelle asuinalueelle rakennettaviin asuinkerrostaloihin Lujabetoni toimittaa sekä valmisbetonia että betonielementtejä. As. Oy Oulun Asemantorni 3, As. Oy Oulun Satamanvalo, As. Oy Sairaalarinteen Tohtori -kohteisiin Lujabetoni toimittaa elementtejä yhteensä yli neljän miljoonan euron arvosta ja vastaaviin asuntohankkeisiin sekä myös infrakohteisiin valmisbetonia yli miljoonan euron arvosta.

– Uudet hyvät yhteistyökumppanit ja sitä kautta tasainen työkuorma sekä Oulun valmisbetonitehtaalle että Kärsämäen ja Haapajärven elementtitehtailla pitävät tehtaittemme tuotannon korkealla tasolla, mistä olemme hyvin iloisia, Kähkönen sanoo.

 

Yhteystiedot:
Lujabetoni Oy, tehdaspäällikkö Ari-Pekka Kähkönen, ari-pekka.kahkonen@luja.fi, p. 0445852314
Lujabetoni Oy, betonituoteyksikön johtaja Juha Kinnunen, juha.kinnunen@luja.fi, p. 0445852436
Lujabetoni Oy, valmisbetoniyksikön johtaja Markus Haatainen, markus.haatainen@luja.fi, p. 0445852476

Kuva: Lujabetonin Oulun valmisbetonitehdas

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia