X
Julkaistu: 20.04.2021

Hille Korhonen Lujan hallitukseen. Nimityksen myötä Lujan hallitukseen lisää asiakas- ja toimitusketjuosaamista.

Lujan yhtiökokous 8.4.2021 on nimittänyt tekniikan lisensiaatti Hille Korhosen (s.1961) Lujan hallituksen uudeksi jäseneksi. Hille Korhonen on toiminut muun muassa Nokian Renkaat Oyj:n ja Alko Oy:n toimitusjohtajana.

Hille Korhonen on nimitetty Lujatalon ja Lujabetonin hallitusten uudeksi jäseneksi. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri Tampereen teknillisestä korkeakoulusta ja tekniikan lisensiaatti Teknillisestä korkeakoulusta. Hänet on myös promovoitu Tampereen yliopiston kauppatieteiden kunniatohtoriksi.

Vuosia eri pörssiyhtiöiden sekä pääomasijoitus- ja valtionyhtiöiden ylimmässä johdossa toiminut Hille Korhonen on viimeksi työskennellyt 2017-2020 Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajana ja Alko Oy:n toimitusjohtajana 2012-2017. Hillellä on yli 20 vuoden kokemus merkkituotteista, kansainvälisestä liiketoiminnasta sekä teollisuusyritysten ja toimitusketjujen uudistamisesta.

Hille Korhosella on myös pitkä kokemus hallitustehtävistä eri pörssiyhtiöissä, valtionyhtiössä, eläkerahastoissa ja teollisuudessa. Hän on toiminut muun muassa Nokian Renkaat Oyj:n, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö llmarisen sekä Lassila & Tikanoja Oyj:n hallituksissa. Tällä hetkellä hän vaikuttaa Lujan lisäksi myös Harvian hallituksessa.

– Hille Korhosen myötä saamme hallitukseen lisää asiakkuus- ja vastuullisuusosaamista sekä vahvan kokemuksen teollisuudesta ja toimitusketjujen hallinnasta. Toivotan Hillen lämpimästi tervetulleeksi hallitukseen, sanoo Lujan hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki.

Lujan hallituksen jäseninä jatkavat Timo U. Korhonen, Reijo Karhinen, Mirja Vainikainen, Davide D’Incau ja puheenjohtajana Timo Kohtamäki.

Yhteystiedot:
Luja-yhtiöt, hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki, timo.kohtamaki@luja.fi, p. 040 585 3113

Kuva: Hille Korhonen

Lisää uutisia