Kevät 2020 jää aikakirjoihin tietysti koronasta tai tarkemmin koronaviruksesta COVID-19, jonka aiheuttama uhka mittaa monia asioita ja koeponnistaa myös useita johtamisen teorioita ja osin varmasti myös megatrendejä. Miten käy vaikka globalisaatiolle – syntyykö protektionismia vai ihan uudenlaista yhteisöllisyyttä kansakuntien kesken? Koronakriisi mittaa myös arvoja ja resilienssiä sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Se mittaa yrityksen johtamista ja sen johtamisjärjestelmän määrätietoista toimintaa. Se muistuttaa muutosjohtamisen (lue: kriisijohtaminen) tarpeellisuudesta. Se analysoi taitavasti yrityksien joustavat työratkaisut – etätyöstä etäjohtamiseen. Oikeastaan se happotestaa röyhkeästi lähes kaiken.
Mutta mitä hyvää koronakriisissä on? Sen lisäksi, että se paljastaa monta kehittämiskohtaa sekä yhteiskunnallisesti että yritystasolla – se pakottaa meidät muuttumaan. Tavalla tai toisella. Se pakottaa meidät pohtimaan arvojamme ja muuttumaan. Muutos ei ole lähestulkoon ikinä helppo, vaan se vaatii jonkinasteista kipua. Se on tuskaista, kuten uuden elämän syntyminen. Uusi, koronan jälkeinen elämämme syntyy samalla tavalla kuin ihmistaimen synnytyskanavan läpi – pakosta, kivulla, itkun kanssa ja lähes automaattisesti luonnon ohjaamana.
Jos unohdetaan tällä kertaa globaalisuus ja keskitytään Suomeen. Mitä uutta koronan aiheuttama kriisi mahdollisesti synnyttää? Nostan esiin pari asiaa, hiukan eri vinkkelistä.
Tuottavuusloikka. Kriisin aikana on helppo jäätyä, mutta lieneekö sitten osa suomalaista kansanperimää, että me emme ole jäätyneet. On syntynyt uusia, luovia tapoja synnyttää tarvittavia ratkaisuja ja luoda uusia bisnesmalleja. Viinatehtaat ovat ryhtyneet tuottamaan käsidesiä. Kaupat ja kuluttajat ovat löytäneet nettikaupan ja erilaiset kauppakassipalvelut. Esittävät taiteilijat ovat siirtyneet face to face – kontaktista verkkoteatteriin tai yksilöllisesti tilattaviin verkkoserenadeihin. Ravintolat tuottavat kolmen ruokalajin illallisia take away-tyyliin. Työn joustavuus, varsinkin asiantuntijatyössä on aivan uudella tasolla – on ollut opeteltava käyttämään etäyhteyksiä ja – työkaluja, ilman matkustamista. On syntynyt uutta, nopeasti reagoivaa yhteistyötä tiedeyhteisöjen ja yritysten välillä. Suomessa on ryhdytty siis kokeilemaan erilaisia asioita ja kun ennakkoluulottomasti kokeillaan, niin uutta syntyy. Tämä kokeilukulttuuri ja uudenlainen innovatiivisuus antaa meille mahdollisuuksia pärjätä myös koronan jälkeisessä ajassa. Tätä palasta emme saa hävittää.
Yhteisöllisyys ja vastakkainasettelun hiipuminen. Tätä, jos mitä toivon kaikista eniten. Sitä, että pidettäisiin toisista huolta ja autettaisiin mahdollisuuksien mukaan lähimmäisiämme. Ymmärrettäisiin, että pelaamme samassa joukkueessa vaikka eri pelipaikoilla ja eri rooleissa. Olen ollut jo useita vuosia mukana työehtosopimusneuvotteluissa rakennustuoteteollisuuden edustajana. Olen omassa roolissani tähdännyt siihen, että ei olisi vastakkainasettelua, vaan yhteistyötä oman alamme hyväksi siten, että kaikki osalliset siitä myös hyötyvät. Tänä vuonna, koronakriisin edessä, yhteinen sävel löytyi hienosti ja nopealla aikataululla. Toivottavasti tämä säilyy, niin kuin sekin, että huolehdimme myös siitä naapurin mummosta. On myös syntynyt uusia pro bono – yhteisöjä nettiin, jossa kokeneet yritysmaailman osaajat auttavat apua tarvitsevia yrittäjiä. Sparrausverkostoja, jossa huomataan, että yksi plus yksi onkin jotain ihan muuta kuin kaksi.
Bonus. Johtaminen ja johtajuus. On ollut hieno huomata, että tätä löytyy lähes kaikkialta, niin politiikasta kuin yrityksistä. Tämä meillä on siis ollut jo vahvasti olemassa taustalla. Tämän johtajuuden valjastaminen yhteisen päämäärän eteen tulevaisuudessa siirtää vuoria, jos tarvitaan – tätä ei saa hävittää, siinä yhdistyy mielestäni kriisiajan tiukka muutosjohtaminen pykälineen aitoon empatiaan.
Totta kai on selvää, että korona aiheuttaa paljon hätää, kärsimystä ja epätietoisuutta – varmasti myös isoja taloudellisia haasteita sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Mutta se on hyvä muistaa, että koronan jälkeinen elämä alkaa varmuudella. Se on hyvä kohdata maassa nimeltä Suomi, jossa perusturvallisuuden tarpeet säilyvät varmasti. Se minkä näköinen maailma on jälkeen koronan, selviää ajallaan. Pidetään me kuitenkin vielä hetki tätä fyysistä etäisyyttä, johdetaan tilanneorganisaatiossa etänä ja lisätään henkistä välittämistä. Voimia ja viisautta kaikille!
PS. Meillä Lujabetonilla menee tilanteeseen nähden tällä hetkellä hyvin – koronan koeponnistus ei ole aiheuttanut vuotoja. Kop-kop – hakkaan puuta. Tuotanto pyörii lähes normaalisti, sairastavuus on vähäistä, jokainen tietää roolinsa, ei erimielisyyksiä, organisaatio ja johtamiskäytännöt ovat mukautuneet tilanteeseen hienosti, yhteistyö henkilöstön ja kumppaneiden kanssa sujuu. Toki, jonkinasteinen muutos odottaa myös meitä, mutta suhtaudumme siihen luottavaisesti – me pärjäämme!
Mikko Satuli
Blogin kirjoittaja on Lujabetonin henkilöstöjohtaja
