X
Julkaistu: 26.11.2019

Lujabetoni tuo markkinoille päästökompensoitua hiilineutraalia valmisbetonia

Lujabetoni on ensimmäinen yritys Suomessa, joka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden ostaa CO2-kompensoitua eli hiilineutraalia valmisbetonia. Kompensointi suoritetaan sertifioiduilla päästövähennyksillä ja se lisää valmisbetonin hintaa noin 5 %. Kompensaatio voidaan tehdä kaikille Lujabetonin myymille valmisbetonilaaduille.

– Lujabetoni haluaa kaikin keinoin pienentää hiilijalanjälkeään. Olemme muun muassa olleet mukana tutkimassa yhdessä Oulun yliopiston kanssa mahdollisuuksia käyttää sementin korvaajana teollisuuden sivuvirroista tehtyjä geopolymeereja sekä kehittäneet paljon omaa energiatehokkuuttamme pitkäjänteisellä työllä. Betoniteollisuus on myös haastanut suomalaisen sementtiteollisuuden tekemään kaikkensa pienentääkseen sementin valmistuksesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Toistaiseksi hiilidioksidipäästöjen merkittävään vähentämiseen ei ole kuitenkaan löytynyt nopeita läpimurtoratkaisuja, joten päästökompensointi on tällä hetkellä ainoa nopea tapa tarjota asiakkaillemme hiilineutraalia valmisbetonia, sanoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo.

Betonin CO2-päästöt aiheutuvat pääasiassa sementin valmistuksesta. Suomalainen sementtivalmistus tuottaa noin 1,6 % koko Suomen CO2-päästöistä ja niiden tavoitellaan laskevan nollaan vuoteen 2050 mennessä.  Pieneltä osin päästöjä tulee betonin valmistuksessa ja kuljetuksessa käytettävästä energiasta, mutta sementin CO2-päästö on määräävässä osassa koko valmisbetonin päästöistä. Laskennalliset CO2-päästöt ovat Suomessa noin 0,20-0,35 tonnia hiilidioksidia per kuutiometri valettua ja tiivistettyä valmisbetonia. Tähän vaikuttavat pääasiassa betonien erilainen reseptiikka, valmistetun betonin kuljetusmatka sekä vuodenaika valmistuksen raaka-aineiden lämmitystarpeen kautta.

Lujabetoni on varmistanut, että jokainen betoniresepti, vuodenaikojen vaihtelu sekä kuljetusmatkojen eroavuus tulevat varmasti kompensoiduksi ja on päättänyt kompensoitavan hiilidioksidin määräksi 0,50 tonnia hiilidioksidia per kuutiometri toimitettua valmisbetonia. Kompensointi on näin ollen 1,4-2,5 –kertainen todellisiin päästöihin nähden. Päästöjen täydellinen kompensointi kertoimineen nostaa valmisbetonin hintaa tämän hetkisellä CO2-kompensaatioprojektien kustannustasolla noin 5 %.

Yhteistyökumppaniksi päästökompensaatiossa valikoitui Nordic Offset Oy, joka on ensimmäinen kotimainen toimija, joka tarjoaa yrityksille ja yhteisöille mahdollisuuden kompensoida hiilijalanjälkensä sertifioiduilla päästövähennyksillä tai pysyvillä hiilinielujen lisäyksillä.

– Sertifioidut päästövähennykset perustuvat hyviksi todetuille ja ulkopuolisten tahojen todentamille tavoille lisätä energiatehokkuutta, hiilinieluja sekä uusiutuvien energiantuotantomuotojen osuutta maailmassa. Tyypillisesti kompensointiprojektit ovat esimerkiksi metsitykseen liittyviä hankkeita, kertoo Maija Saijonmaa Nordic Offset Oy:stä.

Päästökompensoitua betonia halutessaan asiakas maksaa tuotteen hinnassa kuutiokohtaisen kompensaatiomaksun, joilla Lujabetoni ostaa Nordic Offset Oy:lta Gold Standard -sertifioituja päästövähennyksiä. Päästökompensaatioita ostetaan kompensoitavien toimitusten mukaan. Päästökompensointi voidaan tehdä kaikille Lujabetonin toimittamille valmisbetonilaaduille.

Hiilineutraalin valmisbetonin toimitukset on aloitettu 25.11.2019.

Lisätiedot
Lujabetoni Oy, valmisbetoniyksikön johtaja Markus Haatainen, p. 044 585 2476, markus.haatainen@luja.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia