X
Julkaistu: 18.11.2019

Lujabetoni ja Fescon ostivat suuren kiviainesalueen Etelä-Suomesta

Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujabetoni Oy ja Fescon Oy ovat ostaneet yhdessä Hausjärven kunnassa sijaitsevan erittäin suuren, toiminnassa olevan kiviainesalueen. Alueen pinta-ala on yli 100 hehtaaria ja sen arvioidut kiviainesvarat ovat noin viisi miljoonaa kuutiometriä. Kiviainesalue turvaa kiviainesten omavaraisuuden sekä Lujabetonin pääkaupunkiseudun tehtaille että Fesconin Hausjärven kuivatuote- ja erikoishiekkatehtaille jopa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

– Laadukas kiviaines on merkittävä pullonkaula pääkaupunkiseudun betoninvalmistukselle. Ottoalueet ovat siirtyneet koko ajan kauemmaksi ja nykyiset kuljetusmatkat lähentelevät jopa sataa kilometriä. Tämä tuottaa korkeita kustannuksia sekä lisää turhaan CO2-päästöjä. Nyt hankittu alue turvaa lyhyet kuljetusmatkat ja kilpailukykyiset kustannukset kiviaineksellemme sekä Järvenpään uudella megatehtaalla että pääkaupunkiseudun valmisbetonitehtaillamme, kommentoi hankintaa Lujabetonin yksikönjohtaja Markus Haatainen.

– Fesconin ja Lujabetonin synergia kiviainesten ottotoiminnassa on erinomainen. Fescon tarvitsee hienompaa hiekkaa, Lujabetonin tarpeen keskittyessä karkeampaan hiekkaan, soraan ja sepeliin. Yhteistyössä toimien meillä on erinomainen kyky hyödyntää kaikki ottoalueelta saatava kiviaines ilman hukkaa. Liiketoiminnassamme laajat omat hiekkavarat ovat pitkäjänteisen liiketoiminnan peruskivi, kommentoi kauppaa Fesconin toimitusjohtaja Kimmo Peltola.

Kiviainesalueen yhteiseksi hallinnoimiseksi on perustettu uusi yhtiö Lujabetonin ja Fesconin tasaomistukseen, Huhtainnnummen Sora Oy. Lujabetoni ja Fescon hoitavat yhdessä ottotoimintaa omaan käyttöönsä ja alueelta myös myydään maarakennukseen sopivaa hiekkaa Fesconin toimesta suurten varantojen turvin. Oma ottotoiminta ja jalostus ovat alueella jo käynnissä. Vastuullisen ottotoiminnan periaatteita noudattaen kiviainesaluetta maisemoidaan luonnontilaiseksi vaiheittain oton edetessä.

Lisätietoja:
Lujabetoni Oy, yksikönjohtaja Markus Haatainen, p. 044 585 2476, markus.haatainen@luja.fi
Fescon Oy, toimitusjohtaja Kimmo Peltola, p. 050 307 7413, kimmo.peltola@fescon.fi

Pääkuvassa ilmakuva ottoalueesta, osoitteessa Hikiäntie 875, Hausjärvi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia