X
Julkaistu: 06.11.2019

Raskasbetoni on lyönyt läpi erikoiskohteiden betonoinneissa

Lujabetoni on kuluvan vuoden aikana toimittanut merkittäviä määriä raskasbetonia erikoiskohteisiin kuten sairaaloiden tiloihin, joissa vaaditaan järeää ionisoivan säteilyn suojausta. Raskasbetoni on normaalia betonia painavampaa betonia, jota käyttämällä suojaavat seinärakenteet saadaan rakennettua ohuemmiksi ja samalla tuotteen ominaisuuksien ansioista turvallisiksi vaativissa kohteissa.

Normaalia betonia painavamman raskasbetonin menekki on kasvanut tasaisesti tällä vuosikymmenellä. Yhtenä tärkeänä syynä on sairaalarakentamisen voimakas kasvu Suomessa. Uusia sairaaloita rakennetaan ja vanhoja peruskorjataan nyt ennätystahtia. Sairaaloissa käytetään radioaktiivisia säteilylähteitä sädehoitoon esimerkiksi syöpäklinikoilla ja sädehoitolaitteiden turvallinen eristäminen muista tiloista vaatii suurta rakenteellista massaa.

Raskasbetonin avulla saadaan ionisoivan säteilyn pysäyttävät rakenteet merkittävästi ohuemmiksi kuin normaalibetoneilla, joilla rakenteista tulee hyvinkin paksuja. Esimerkiksi raskasbetonia käyttämällä Kuopion yliopistollisen sairaalan sädehoitobunkkereiden seinämät voitiin tehdä ”vain” metrin paksuisiksi ja samalla puolittaa seinien kuivumisaika. Tavallista betonia käyttämällä seinämät olisi pitänyt valaa kahden metrin paksuisiksi.

Raskasbetonin raaka-aineena käytetään hyödyksi rautamalmin louhinnan sivuvirtoja. Ylijäämäkiven hyödyntäminen aiheuttaa vähemmän hukkaa ja sen voi nähdä olevan ympäristöäkin ajatellen kestävä ratkaisu. Raskasbetonin tiheys on noin puolitoistakertaista tavalliseen betoniin verrattuna ja se painaa lähes 4000 kg/m³. Erikoiskiviaineksena tässä vaativassa betonissa käytetään Kiirunan rautamalmia.

–  Raskasbetonituotteet ja niiden reseptiikka vaativat enemmän suunnittelua kuin perusbetonin. Lujabetonilla on takana jo useampia toimituskohteita, mikä on antanut varmuutta ja tietotaitoa raskasbetonin reseptiikkaan, valmistukseen sekä toimituksiin, sanoo Lujabetonin kehityspäällikkö Perttu Ruuska.

Lujabetoni on toimittanut raskasbetonia useisiin sairaalakohteisiin, Kuopion keskussairaalan lisäksi toimituksia on tehty SRV:n rakentamaan Keski-Suomen sairaala Novaan sekä viimeisimpänä Helsingin Siltasairaalaan, jonne raskasbetonia toimitettiin lähes 1000 m3.

– Laadunvalvontaan kiinnitettään raskasbetonin toimitusten osalta erityistä huomiota. Esimerkiksi jokaisen Siltasairaala-hankkeen valun yhteydessä paikan päällä oli Lujabetonin laborantti mittaamassa betonin laatua. Työmaa suunnitteli jokaisen valun esimerkillisen hyvin ja toimitukset sujuivat hyvin, sanoo Lujabetonin pääkaupunkiseudun tehdaspäällikkö Miro Harjumäki.

Lujabetonilla on kokemuksia raskasbetonirakentamisesta muissakin kuin sairaalakohteissa. Tuotetta on käytetty mm. siltarakentamisen vastapainojen betonointeihin.

Lisätiedot:
Lujabetoni Oy, tehdaspäällikkö Miro Harjumäki p. 044 585 2204, miro.harjumaki@luja.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia