X
Julkaistu: 03.04.2019

Lujabetonilta koko henkilöstölle ennätyssuuret voittopalkkiot

Lujabetoni Oy teki erittäin hyvän tuloksen vuonna 2018. Myös liikevaihto kasvoi reilusti ja oli noin 170 miljoonaa euroa. Yritys jakaa osan tuloksestaan koko henkilöstölle ja jaettu voittopalkkio on yrityksen historian suurimpia. Ennätyssuuri voittopalkkio on jopa 1800 euroa per henkilö. Tämän lisäksi yhtiö tarjoaa henkilöstölleen Suomen oloissa poikkeuksellisen laajan vakuutusturvan, jonka arvo on useita satoja euroja vuodessa per henkilö. Vakuutusturva sisältyy yhtiön Voittopalkkiomalliin.

Lujabetonin voittopalkkiojärjestelmä ei ole uusi keksintö, järjestelmä on ollut voimassa jo 1990-luvulta asti. – Työntekijät arvostavat korkealle, että yritys palkitsee työntekijöitään silloin kun sillä menee hyvin, sanoo Lujabetonin Siilinjärven tehtaan pääluottamusmies Janne Rautiainen. Voittopalkkiojärjestelmän piirissä ovat kaikki Lujabetonin vakituiset työntekijät, jotka ovat olleet työssä täyden vuoden tai enemmän.

Lujabetonin panostukset henkilöstöön jatkuvat myös kuluvana vuonna. Esimerkiksi henkilövakuutukset on nyt keskitetty yhdelle ja samalle toimijalle LähiTapiolaan, mikä tarkoittaa entistä kokonaisvaltaisempaa ja kattavampaa vakuutusturvaa. Lujabetonin henkilöstön vakuutusratkaisu hipoo laajinta mahdollista henkilövakuutusten kokonaisuutta, joita yritykset voivat Suomessa henkilöstölleen tarjota.

Panostus henkilöstöön on tuottanut konkreettisia tuloksia vuosi toisensa jälkeen. Tästä ovat esimerkkeinä henkilöstökokemuksen mitattu paraneminen vuosi vuodelta sekä toimialan paras työnantajamaine. Myös henkilöstön työkykyisyys on ala- ja henkilöstörakenne huomioiden erinomaisella tasolla. Pysyvää työkyvyttömyyttä kuvaava maksuluokkamalli saavutti tason 1, mikä on paras mahdollinen maksuluokka työeläkejärjestelmässä.

– Oma henkilöstö on tärkein tekijä yrityksen menestyksen luomisessa. Tulevina vuosina Lujabetoni keskittyy pitämään korkean tyytyväisyystason henkilöstön keskuudessa ja edelleen parantamaan sitä, sanoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.

 

Lisätiedot
Lujabetoni Oy, henkilöstöjohtaja Mikko Satuli, p. 044 585 2015, mikko.satuli@luja.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia