Talvi tulee Suomeen, tänäkin vuonna. Betoniteknisesti talvi alkaa, kun ulkolämpötila laskee alle +5 asteen. Betonillahan on sellainen perusominaisuus, että jos betonin lämpötila on alhainen, betonimassan lujuudenkehitys hidastuu merkittävästi. Betonin lujuudenkehitys arvioidaan perusteiltaan niin, että betonin lämpötila on +20 astetta. Viileissä olosuhteissa betonin lämpötila voi jäädä helposti tämän alle, jolloin lujuudenkehitys hidastuu merkittävästi. Lujuudenkehitys hidastuu merkittävästi jo tilanteessa jos betonin lämpötila on +10 astetta. Aika monta kertaa juhannuksenkin seutuun Suomessa on lämpötila alle +10 astetta ja samalla satelee vettä ja tuulee. Tällaisella säällä betoni voi jäähtyä hyvinkin paljon, jolloin betonin lujuudenkehitys hidastuu oleellisesti.
Nollan tuntumassa lujuudenkehitys on käytännössä pysähtynyt. On hyvin tärkeää valvoa, että betoni ei pääse jäätymään ennen kuin betonin lujuus kehittynyt riittävästi (>5MPa). Kun betoni jäätyy, jäätyy sen sisällä oleva vesikin. Jäätyessään vesi aiheuttaa rasitusta betonille ja betonin pitää kestää tuo rasitus.
Työmaalla tehdään tänä päivänä paljon betonin laadunvalvontaa. Eli tehdään koekappaleita betonista, jotka sitten puristetaan ja tutkitaan betonin puristuslujuus. Jos koekappaleita säilytetään alle 20 asteen lämpötilassa, ei kappaleiden lujuudet ole vertailukelpoisia valmisbetonitehtaalla tehtyihin koekappaleisiin. Tällöin myöskään tällä ei voida arvioida rakenteen betonin lujuutta työmaan kappaleen perusteella. Alhaisemmassa lämpötilassa säilytetyt kappaleet ovat olosuhdekappaleita jotka kertovat betonin lujuuden kehityksen juuri kyseisessä lämpötilassa. Tästä tulee usein hyvin paljon turhaa huolta ja epäselvyyttä lujuuksista ja useimmiten syynä on työmaalla tehtyjen koekappaleiden säilytys liian alhaisessa lämpötilassa.
Betonin lämpötilaa voidaan valvoa asettamalla betoniin dataloggereita jotka välittävät betonin lämpötilakäyrän www-sivulla, josta asia on helposti nähtävissä. Lujabetonilta saa tilattua kyseisen palvelun helposti betonitoimitusten yhteydessä. Kun betonin lämpötilaa mitataan ja valvotaan, voidaan sitä kautta laskea suoraan helposti betonin lujuudenkehitys jolloin tiedetään onko turvallista purkaa valumuotit pois.
Rauhallista joulua ja turvallisia talven betonivaluja toivotellen,
Markus Haatainen
Yksikönjohtaja