X
Julkaistu: 09.10.2018

Lujabetonilta 20 000 euron lahjoitus HAMKille

Perheyhtiö haluaa panostaa nuoriin ja tukea teknisen alan opetusta.

Luja-yhtiöihin kuuluva Lujabetoni Oy lahjoittaa 20 000 euroa Hämeen ammattikorkeakoululle. Lahjoituksella perheyhtiö haluaa olla tukemassa teknisen alan opetusta ja alan ammattilaisten laadukasta koulutusta. Nyt tehtävä lahjoitus kuuluu osana Luja-yhtiöiden lahjoitussarjaa, jossa yhtiöt tukevat neljän alueellisen ammattikorkeakoulun toimintaa. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on Lujabetonille tärkeää, samoin panostaminen nuoriin ja opiskelijoihin.

”Olemme perheyhtiö ja haluamme miettiä liiketoimintaamme pitkällä aikavälillä. Panostamalla tulevaisuuden tekijöihin edesautamme myös omaa kasvuamme kestävällä tavalla”, sanoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.

HAMKilla on runsaasti teknistä koulutusta. Näistä esimerkkejä ovat rakennustekniikan insinöörikoulutus ja rakennusmestarikoulutus, jotka ovat olleet erityisen suosittuja viimeaikojen yhteishauissa.

HAMK kiittää saamastaan lahjoituksesta. Lahjoitus on konkreettinen osoitus koulutuksemme merkityksestä alueen yrityksille ja työelämälle.

”Tämä lahjoitus tullaan käyttämään rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen kehittämiseen. Digitaalisuus ja tulevaisuuden tarpeet haastavat myös rakennusalan toimintatapoja. HAMK aikoo olla etujoukoissa kouluttamassa uusia rakennusalan ammattilaisia”, sanoo yksikön johtaja Lassi Martikainen Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Valtio on varannut ammattikorkeakouluille kaikkiaan 24 miljoonaa euroa vastinrahoitusta. Mitä enemmän vastinrahakelpoisia lahjoituksia ammattikorkeakoulu onnistuu keräämään vuoden 2018 loppuun mennessä, sitä suuremman osuuden se saa kokonaissummasta. Raha, jonka ammattikorkeakoulut itse keräävät yhteiskunnan eri toimijoilta, saadaan käyttää suoraan ammattikorkeakoulun omaan toimintaa

Lisätietoja:
Mikko Satuli, henkilöstöjohtaja, Lujabetoni, 044 585 2015, etunimi.sukunimi@luja.fi
Lassi Martikainen, yksikön johtaja, HAMK Teknologiaosaamisen yksikkö, 040 822 1734, etunimi.sukunimi@hamk.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia