Lujabetonin vuonna 2014 hankkima, Suomen suurimpiin kuuluva betonituotteita sekä seinä- ja parveke-elementtejä valmistava Kärsämäen tehdas hakee kasvua nykyiseen elementtituotantoon ja investoi tehtaan merkittävään laajennukseen. Voimakas kerrostalorakentamisen kasvu siivittää tehtaan laajennusta, jonka tavoitteena on jopa 120 000 m2 tuotantokapasiteetin saavuttaminen. Täydellä kapasiteetilla tehdas työllistää yli 100 henkeä pääosin vakituisissa työsuhteissa.
Betonituotteita ja –elementtejä valmistava Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäen elementtitehdas on koko toimintansa ajan kasvattanut tasaisesti elementtituotannon määrää ja tuotantoprosesseja on hiottu tehokkuuden maksimoimiseen. Nykyaikaiset ja hyväkuntoiset 16 000 neliömetrin hallitilat ovat tarjonneet hyvät puitteet Lujabetonin elementtituotannon huomattavalle laajentamiselle.
– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä vuonna 2014 tekemäämme Kärsämäen modernin tehtaan investointiin, kertoo Lujabetonin betonituoteyksikön johtaja Juha Kinnunen. – Nyt tehdaslaajennusta kaivataan kipeästi, sillä tehdas toimii täydellä kapasiteetilla ja historiallisen pitkällä tilauskannalla, Kinnunen kertoo. Tavoitteena tehdaslaajennuksen jälkeen on tuotantokapasiteetin nosto 70 000 elementtineliömetristä jopa 120 000 neliömetriin vuodessa. Tehtaan kapasiteetti mahdollistaa useiden kymmenien kerrostalokohteiden elementtitoimitukset vuositasolla. – Tulevaisuudessa voimme valmistaa alle viikossa normaalin kerrostalon seinät ja parvekkeet, toteaa Kinnunen.
Suotuisat tulevaisuuden näkymät ja tämänhetkiset asuntotuotannon määrät ovat jouduttaneet päätöstä tehtaan laajennuksesta. Kärsämäen tehtaalta toimitetaan betonielementtejä asuntorakentamiseen kaikkialle Suomeen, pääosin kasvukeskuksiin ja erityisesti nopeasti kasvavalle pääkaupunkiseudulle.
Tehtaan laajennus tehdään usealla erillisellä investoinnilla. Uusia tiloja ja kiinteitä muottipaikkoja rakennetaan, tuotannon virtoja optimoidaan sekä varastoinnin kapasiteettia lisätään. Tehtaalle palkataan myös lisää työvoimaa nykyisestä noin 75 työpaikasta, päätyen yli sataan työpaikkaan. Lujabetonin strategiana on rakentaa omalla, osaavalla työvoimalla ja työsuhteet ovat pääasiallisesti vakituisia.
– Kärsämäen alkuperäinen investointi on osoittautunut kannattavaksi ja se on kantanut hyvää hedelmää. Laajennustoimenpiteillä Kärsämäen tehtaasta tulee entistä tehokkaampi parveke- ja seinäelementtitehdas ja vielä jää mahdollisuuksia laajentumiseen tulevaisuudessakin, Kinnunen sanoo.
Huhtikuussa 2017 alkava tehtaan laajennus ei tule vaikuttamaan nykytuotantoon, joka on täydessä käynnissä koko rakentamisen ajan. Laajennuksen on määrä valmistua alkuvuodesta 2018.
Lisätietoja:
Lujabetoni: betonituoteyksikön johtaja Juha Kinnunen, p. 044585 2436, juha.kinnunen@luja.fi