X
Julkaistu: 30.11.2015

Lujatalon nastarengaskampanja nyt kaikkien Luja-yhtiöiden käyttöön

Lujatalo Oy:n nastarengaskampanja, jossa yritys maksaa työntekijöiden nastarenkaat kaikille työmatkapyöräilijöille, saa jatkoa. Tänä vuonna kampanjaan lähtevät mukaan Luja-yhtiöiden kaikki yritykset, eliLujatalo Oy:n lisäksi Lujabetoni Oy ja Fescon Oy.

Suuren suosion siivittämänä ja hyvän palautteen myötä Lujatalon työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilasen vuosi sitten käyntiin polkaisema nastarengaskampanja otetaan käyttöön kaikissa Lujankolmessa yrityksessä. Kampanjan piiriin kuuluu kaikki lähes 1500 Lujan työntekijää.

Kampanjan tarkoitus on tukea turvallista työmatkaliikennettä sekä kannustaa henkilökuntaa jatkamaan työmatkapyöräilyä talven liukkaista keleistä huolimatta. Kampanjan toivotaan lisäksi edistävän terveitä elämäntapoja ja lisäävän liikuntaa sekä turvallisuutta.

– Saimme paljon positiivista palautetta viime talven kampanjasta ja suuri yleisökin kiinnostui aiheesta, Jukka Moilanen sanoo. Tärkeintä kuitenkin on, että henkilöstö innostui turvallisesta talvipyöräilystä sekä se, että hyvät toimintatavat siirtyvät yhtiön sisällä yritykseltä toiselle.

Lujatalon nastarengaskampanja sai tunnustusta myös viralliselta taholta, kun se sijoittui Pyöräilykuntien verkosto ry:n järjestämässä vuoden 2014 pyöräilyteko –kilpailussa kolmanneksi.

Lisätietoja:
Lujatalo Oy, työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilanen, p. 044 585 2824, jukka.moilanen@luja.fi

Julkaistu: 17.12.2025

Lujabetoni mukana Espoon kaupunkiratahankkeessa betonintoimittajana

Espoon kaupunkiratahanke on yksi pääkaupunkiseudun merkittävimmistä infraprojekteista, jossa onnistuminen on edellyttänyt betonitoimittajalta osaamista, riittävää kapasiteettia sekä kykyä joustaa muuttuvissa tilanteissa. Lujabetoni on onnistunut tehtävässä toimittamalla mittavat betonimäärät ja hallitsemalla kokonaisuuden tiiviissä yhteistyössä hankkeen eri osapuolien kanssa.

Lue lisää
Julkaistu: 02.12.2025

Lujabetoni toimittaa elementit kahteen kouluhankkeeseen

Lujabetoni toimittaa elementit Minna Canthin kouluun Kuopioon ja Karhulan koulukeskukseen Kotkaan. Toimituksiin kuuluvat kaikki hankkeiden betonielementit runko- ja seinäelementeistä ontelolaattoihin. Lujabetonin mittava kokemus julkisen rakentamisen hankkeista takaa kyvyn toimia aktiivisena ja asiantuntevana osapuolena koko urakan ajan.

Lue lisää
Lisää uutisia