X
Julkaistu: 16.06.2015

Lujabetonille historiallisen suuri paalutoimitus Metsä Fibren uuteen biotuotetehtaaseen

Lujabetoni on solminut Metsä Fibren kanssa sopimuksen betonipaalutoimituksista rakenteilla olevaan maailman ensimmäiseen biotuotetehtaaseen Äänekoskella. Yhteensä paaluja toimitetaan yli 130 kilometriä Suomen metsäteollisuuden suurimpaan investointiin.

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren rakentama uuden sukupolven biotehdas rakennetaan Äänekoskelle, mikä on logistisesti sekä puuvarannollisesti hyvä tehdaspaikkakunta sellutuotantoon. Tehdashankkeen arvo on 1,2 miljardia euroa.

Biotuotetehdas tulee valmistuttuaan tuottamaan sellua noin 1,3 miljoonaa tonnia, joista pääosa toimitetaan Euroopan markkinoille sekä kasvavana markkinana Kiinan sellumarkkinoille. Tehtaan rakentaminen on alkanut huhtikuun lopulla ja sen on määrä valmistua syksyllä 2017. Uusi tehdas tulee työllistämään noin 1500 uutta työntekijää.
Lujabetonille betonipaalukauppa on historiallisen suuri. Paalutustyö tehdään työyhteenliittymän tapaisella toimintamallilla, jossa Lujabetoni urakoi kohdetta kahden paalutusurakoitsijan ja yhden porapaalu-urakoitsijan kanssa yhteistyössä. Paalutustyöt aloitetaan välittömästi ja saadaan valmiiksi pääosin vielä tämän vuoden puolella.
Betoniset lyöntipaalut toimitetaan pääosin Lujabetonin Haapajärven tehtaalta, jossa tilaus on otettu vastaan tyytyväisinä. Tämä merkitsee Haapajärven tehtaalle töitä pitkälle tulevalle talvelle.
– Olemme tyytyväisiä voidessamme olla mukana modernin ja energiatehokkaan jättihankkeen rakentamisessa. Tulemme tarjoamaan tuotteitamme ja palveluamme hankkeen muihinkin betonituotteiden toimituksiin, sanoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo.

Lisätietoja:
Lujabetoni Oy, toimitusjohtaja Mikko Isotalo, p. 044 585 2305, mikko.isotalo@luja.fi
Lujabetoni Oy, tehdaspäällikkö Tuomo Eilola, p. 044 585 2407, tuomo.eilola@luja.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia