X
Julkaistu: 27.11.2014

Lujabetonin Pernajan tehdas toimitti paalut vuoden 2014 paalutustyömaaksi palkitulle työmaalle

Betoniteollisuus ry on valinnut vuoden 2014 paalutustyömaaksi Turvesolmun eritasoliittymän ja Turveradantie-työmaan Espoossa Turunväylällä. Betonipaalut hankkeeseen toimitti Lujabetonin Pernajan tehdas.

Torstaina 20.11.2014 pidetyssä paaluseminaarissa palkittiin Vuoden Paalutustyömaaksi työmaa, jossa rakennetaanajoyhteyttä Leppävaaran ja Tapiolan välille. Työmaa koostuuEspoon Laajalahden alueen uudesta eritasoliittymästä Turunväylälle siltoineen sekä kolmen kilometrin pituisesta osuudesta Turveradantietä. Hanke sisälsi myös mittavia pohjanvahvistustöitä, joissa Lujabetonin teräsbetonipaaluja käytettiin yhteensä noin 52 kilometriä.

Pernajan paalutehdas on toinen Lujabetonin paalutehtaista ja siellä valmistetaan n. 200 km paalua vuodessa. Paalutuotanto nähdään Lujabetonilla kasvavaksi tuotannon muodoksi ja paalujen tuotekehittelyyn on panostettu paljon, josta esimerkkinä merkittävän suosion saavuttanut, erityisesti omakotitalojen ja muiden pienrakennusten paaluperustukseen suunniteltu ekologinen Luja-pienpaalu. Nyt Espoossa tehty paalutustyö merkitsi Pernajan tehtaalle yhtäjaksoista noin kolmen kuukauden työtä.

– Paalutusurakoitsijan ammattitaito, yhteistyökyky ja monipuolinen lyöntikalusto mahdollistivat joustavan yhteistyön pääurakoitsijan kanssa, kertoo Lujabetonin Pernajan tehdaspäällikkö Jorma Ilkka. – Samoin paalutusurakoitsijan osaaminen mahdollisti sen, että paalutehtaalla voitiin valmistaa oikeita mittoja oikeassa aikataulussa sekä voitiin ylläpitää optimivarastoa työmaan tarpeisiin.

Espoon kaupungin tilaama projekti alkoi joulukuussa 2013 ja se valmistuu syyskuussa 2015. Pääurakoitsijana projektissa on Lemminkäinen Infra Oy, paalutusurakoitsijana Junttapojat Oy ja teräsbetonipaalutoimittajana Lujabetoni Oy.

Lisätietoja:
Lujabetoni Oy, tehdaspäällikkö Jorma Ilkka, puhelin: 044 585 2280, jorma.ilkka@luja.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia