X
Julkaistu: 28.06.2012

Hämeenlinnakeskus rakennetaan Lujabetonin elementeillä

– Runsaan 10 miljoonan euron tilaus Lujabetonin paikallisille tehtaille

Lujabetoni on valittu Hämeenlinnan ytimeen nousevan Hämeenlinnakeskuksen elementtien toimittajaksi. Kohteen rakentaja ja rakennuttaja NCC ja Lujabetoni allekirjoittivat noin viiden miljoonan euron sopimuksen pohjakerrosten elementtitoimitusten osalta 28.6.2012. Samassa yhteydessä sovittiin myös kauppakeskuksen runko- ja julkisivuelementtitoimituksista, joiden arvo on myös noin viisi miljoonaa euroa.
– Meidän osaltamme kyseessä voi sanoa olevan jo ison luokan toimitus, Lujabetonin elementtiyksikön johtaja Kari Turunen iloitsee.

Toimitukset aloitetaan elokuussa, ja asennus jatkuu kesään 2013. Tilaus kattaa kauppakeskuksen kaikki pilarit, palkit, laatat ja seinät eli yhteensä 6400 elementtiä. Kaikkiaan kohteen elementteihin käytetään lähes 17 000 kuutiota betonia. Elementtisuunnittelusta vastaa Vahanen Oy.

Elementit läheltä
Elementit tulevat läheltä, Lujabetonin Hämeenlinnassa sijaitsevien Kantolan ja Poltinahon tehtailta. NCC rakentaa Hämeenlinnakeskusta kansainvälisen BREEAM-ympäristöluokituksen vaatimusten mukaisesti. Vaikka hankeseuranta ei edellytä rakennusvaiheen materiaalikuljetusten päästöjen raportointia, tukee lähiajattelu ympäristöluokituksen mukaista rakentamista.
– Toimituksissa paikallisuus on aina plussaa, kertoo NCC:n projektijohtaja Riitta Jokivuo.

Lyhyt välimatka on etu, sillä elementtejä ajetaan noin 1300 rekkakuormallista. Ahdas kaupunkirakenne tuo oman haasteensa ajoihin.
– Kohteen läheisyys helpottaa yhteistyötä asiakkaan kanssa. Pystymme palvelemaan nopeasti, periaatteessa autot voivat odottaa tehtaan pihassa ja saapua työmaalle vartin päästä puhelinsoitosta, eli juuri silloin kun tarvitaan, kertoo Lujabetonin elementtiyksikön johtaja Kari Turunen.

Hämeenlinnakeskus lyhyesti
Hämeenlinnan uuteen kauppakeskukseen tulee liiketilaa yhteensä yli 26000 neliötä. Liikkeitä ja palvelupaikkoja on suunnitteilla noin 60, ja keskuksen kävijämäärätavoite on 6,5 miljoonaa henkilöä vuodessa. Hämeenlinnakeskuksen omistajana on kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta vastaava Keva.

Lisätiedot:
Lujabetonin elementtiyksikön johtaja Kari Turunen 044 585 2482, kari.turunen@luja.fi
Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo 044 585 2305, mikko.isotalo@luja.fi

Julkaistu: 18.12.2024

Lujabetoni toimittaa vähähiilielementit Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Hippos korttelin kahteen asuinkerrostaloon

Lujabetoni toimittaa TOAS Hippos 5BD asuintaloihin  kaikki elementit vähähiilielementteinä. Kyseessä on merkittävä tilaus ja yksi Lujabetonin suurimmista vähähiilibetonielementtitoimituksista. Hankkeen betonien vähähiilisyys on todennettu GWP-laskennan, eli BY:n Vähähiilisyysluokituksen avulla.  Tampereelle vanhan Hippostalon paikalle rakennettava TOAS:n opiskelija-asuntokortteli Hippos toteutetaan allianssimallilla. Allianssin toteuttajaosapuolena toimii Hartela, muut allianssiosapuolet ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Granlund Oy. Koko hanke käsittää noin 600 asuntoa, toimistotiloja, ravintolan, kaupan ja maanalaisen pysäköinnin n. 90 autopaikalle.

Lue lisää
Lisää uutisia